Vanhakin oppii, vaikka vaikealta se välillä tuntuu. Olen aloittanut englannin opiskelun. Siitä on kulunut 45 v, kun viimeksi koulun penkillä opettelin englantia, lauseiden vääntämistä, kääntämistä ja sanojen ääntämistä.
Meidän ryhmässä on pari miestä ja loput naisia. Onneksi ollaan aikalailla samalla tasolla. Mikä on ero omaan kouluaikaiseen opiskeluun? No, ainakin meillä on enemmän rohkeutta. Rohkeutta olla lähes aloittelija. Ei ole tunnetta, että menettäisi kasvonsa, kun ääntäminen menee pieleen. Tai kun sanoja ei meinaa löytyä mistään muistin lokerosta. Muutenkin oma puhe tuntuu niin tönköltä, niin tönköltä. On helpottavaa, kun ei ole paineita olla niin tietävä. Eläkeläisenä on ehkä elämänsä uroteot jo tehnyt. Enemmän sietää turhautumista ja omaa osaamattomuuttaan.
Mutta joka kerta oppii jotain uutta - tai mieleen tulee aikaisemmin opitut sanat. Se tuntuu mukavalta. Kun opettajakin on ymmärtäväinen ja kannustava, sitähän ihan innostuu oppimaan lisää englannin kieltä. Hyvä kysymys itselleen: miksi? Aina silloin tällöin tapaa vain englantia puhuvan ihmisen, jonka kanssa haluaisi edes hieman jutella. Ainakin ulkomaan reissuilla vähäisestäkin kielitaidosta on hyötyä ja voi olla iloakin. Muutenkin englanti on niin läpitunkevasti suomalaisessa mediassa ja arjessa, että ei haluttaisi olla ihan sivussa sen ymmärtämisestä.
Kun opettaja on innostava, itsekin innostuu omista edistysaskeleistaan. Kasvaa halua oppia lisää. Kielen oppimisesta voi tulla itseisarvo. Opiskellaan sitä vaikka ihan huvikseen, jos kerta huvittaa. Olen jopa opettajan ehdotuksesta tilannut kirjastosta Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä alkuperäiskielellä. Se on esimerkiksi sellainen kirja, jota voisivat meidäntasoiset lukea ja opetella ymmärtämään painettua tekstiä.
Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka on sanonut, että aikuisoppimisessa motivaatio ja innostuneisuus ovat a ja o. Hän ja monet muutkin alan tutkijat ovat vahvistaneet sen, minkä moni aikuisopiskelija on tiennyt ja tuntenut omassa itsessään. Motivaatio laittaa liikkeelle, on potku persuksille. Innostuneisuus on siinä mukana, mutta se nimenomaan pitää yllä tekemisen paloa.
Saa nähdä miten käy. Toivottavasti ei motivaatio sammu eikä innostuneisuus läsähdä tulevan talven aikana.
Hola!
VastaaPoistaTänäkin vuonna opiskelemme vaimoni kanssa kansalaisopistossa epanjaa. Tuntuu vain siltä että mitään ei kuitenkaan opi. Ainakin jos pitäisi puhua jotakin niin ei löydä sanoja.
Onneksi opettaja on hyvin perehtynyt vanhemmankin väen opettamiseen. Suggestopedisellä menetelmällä han saa meistä houkuteltua ulos kaikenlaista ja opetus on suunniteltu siten että ei kenenkään tarvitse nolata itseään.
Jokaisella opetusryhmässä on oma kieleen ja kulttuuriin liittyvä persoonallisuus: nimi, ammatti ja asuinpaikka. Ne sai itse valita. Nyt saa kertoa elämästään ja tekemisistään mielikuvitusta käyttäen eikä rajoittua omaan suppeaan puuhamaahansa. Joukossamme on kuuluisaa taiteilijaa, runoilijaa, journalistia ja arkkitehtia ym. niin että osaamista riittää joka lähtöön
Espanjan kieli on siitä mielenkiintoinen , että huomaa miten ajattelu, kieli ja kulttuuri liittyvät kiinteästi yhteen. Vai onko niin että ennen vanhaan koulussa ei kiinnitetty näihin kielen kulttuurisiin yhteyksiin huomiota? Kun olen äidinkielen lisäksi opiskellut vain ruotsia, saksaa ja englantia, niin ehkä niissä tämä kulttuurinen tausta oli kovin samanlainen kuin meillä, eikä kulttuuriin tullut kiinnitettyä huomiota. Englanti kai on tuollainen maailman yleiskieli jossa ei omaa kulttuuria ehkä olekaan kuin aina paikallisesti.
Toisaalta niin on tietysti espanjakin suuri maailmankieli. Muistelemme että joskus viitisen vuotta sitten kun olimme interreilillä Espanjassa niin Madridin rautatieaseman lipunmyynnissä ei kukaan puhunut englantia. Ei ison kielen puhujan tarvitse osata kuin omaansa.
Mutta myös espanjankielestä on eri versioita. Etelä-Amerikassa puhutaan hiukan toisin kuin Espanjassa. Aiempi espanjan opettajamme oli asunut vuosia Ecuadorissa ja hän osasi opettaa myös sikäläista puheenpartta. Sekin oli tosi hienoa. Jokaisella opettajalla on omat vahvuutensa.
Opetusryhmämme on tänä vuonna pelkästään eläkeläisiä, mutta kaikki ovat aivan mainioita huumorintajuisia ihmisiä.
Pentti pohdiskeli miksi opiskelijoista on valtaosa naisia. Meidänkin ryhmämme on naisvaltainen. Kymmenen naista ja kaksi miestä. Siinä sitä onkin pohtimista. Mistä se naisenemmistö sinne tulee? Taitaa olla vähän kuin se entisen koululaisvitsin Niilin muta: ”…se tulee vaan…..se tulee vaan…”